Ikiaikainen unelma on toteutumassa, kun olen päässyt mukaan blues-bändiin. Keikoillekin varmasti ennemmin tai myöhemmin lähdetään, mutta toistaiseksi vielä etsitään ja treenaillaan sopivia biisejä. Samalla pääsee hyvällä syyllä tonkimaan muinaisjäänteitä, Indiana Joneksen hengessä.
Fleetwood Mac muistetaan monesti aivan vääristä syistä. Hirvittävä Rumours on yksi maailman myydyimmistä levyistä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Macin kanssa. Todellinen Fleetwood Mac soitti bluesia, eikä Stevie Nicksistä ollut tuolloin tietoakaan.
60-luvun lopulla elettiin brittibluesin kultakautta. Eric Clapton, Jeff Beck, John Mayall ja Peter Green olivat suurimpia nimiä. Viimeksi mainittu perusti Fleetwood Macin vuonna 1967, ja nimesi bändin rumpali Mick Fleetwoodin sekä Bluesbreakers-aikaisen bändikaverinsa John McVien mukaan. Seuraavien vuosien aikana purkitettiin todellisia klassikoita, ja vaikka blues on varsin pitkälle vanhan kierrättämistä, uskallan väittää, että Green toi bändeineen brittisoundiin myös melkoisesti omaleimaisuutta.
Joillekin on varmasti uutinen, että Black Magic Woman on itse asiassa Fleetwood Macin kappale. Carlos Santanan tulkinta on tunnetumpi, mutta ehdottomasti kannattaa tutustua Macin sielukkaaseen alkuperäisversioon. Kitarointi on erittäin juurevaa, eikä soittoa ole muutenkaan hiottu liian laimeaksi. Aikanaan bändiin liittyi myös 18-vuotias Danny Kirwan, loistava kitaristi, jonka soittokäden jälki kuuluu ehkä parhaiten ajattomassa Albatrossissa. Vaikea uskoa, että näin hienoa soitantaa saisi nykypäivänä kuulla teini-ikäisten tekemänä.
Peter Green meni jossain vaiheessa totaalisen sekaisin. LSD ja skitsofrenia olivat huono yhdistelmä, ja lienee jonkin sortin ihme, että mies keikkailee vielä tänäkin päivänä. Tai että on ylipäätään hengissä. Ennen kuupan kilahtamista Mac ehti onneksi soittaa helvetin hienoja biisejä, kuten Like This Way -live osoittaa:
Saaks tuota mäkkäristä? hahahahaha
Sitten kun saa, niin minäkin siirryn asiakkaaksi. Olisihan se aika siistiä, McFleetwood -ateria. Super Size.